lauantai 26. lokakuuta 2013

huhuu!!

Varaslähtö halloweeniin.
Syyslomalla lasten kanssa väsäiltiin näitä ihania hämismuffineita.  Ohjeen löydät TÄÄLTÄ. Ja oli sitte niiin hyviä! Pitänee tehdä ensiviikollakin.. :P 
..jos vain osaisin olla itse niitä syömättä..


Ulos maalasimme halloweenin kunniaksi kiviä. 
sormet jäässä näitä maalailtiin :)
 

Eipä meillä halloweenia mitenkään erityisesti "juhlita", mutta lasten kanssa on kiva askarrella.
Isommat onkin ihan innoissaan lepakoista, hämähäkeistä yms. joten täytyi äidinkin vähän antaa periksi. Ihan periaatteesta olen vastaan näitä "amerikan tuliaisia" joilla kaupat rahastaa.. 
mutta.. eilenkin huomasin sivelevän kurpitsaa kaupassa. olishan se kiva kokeilla tehdä oma kurpitsalyhty. Kauppaan nyt kuitenkin jäi ja taistelu päässä jatkuu :D
 

Tässä vielä eilisen herkkujälkkäri.
Kookoskiisseli + karhunvatukoita, pensasmustikoita ja kinuskikastiketta
 

Kookos onkin ollut nyt kova sana mun piireissä viimeaikoina. Töissä hehkutetaan nyt kookosöljyn nimeen ja työkaveri antoi minulle purkin kokeiltavaksi meidän atooppiselle pojalle. Täytyy nyt kokeilla mitä pojan iho siihen sanoo. Luin kookosöljyn monista eri käyttömahdollisuuksista ja taidan kokeilla sitä myös tytön pörröhiuksiin..

ja ihan loppuun vielä esittelen meidän uuden leikkikaverin..
niin söötti <3
niin ihana ilopilleri!

Muut lähti mummolaan jo eilen ja minä olen ollut yksin kotona eilisestä. 
Huomasinkin eilen että nyt on kyllä jäänyt itsestä huolehtiminen vähän heikolle. 
Unta liian vähän, liikuntaa liian vähän ja ruoka ihan vääränlaista..
viime yönä nukuinkin reippaat 10h, joten tästä on hyvä taas aloittaa.
mikä siinä onkin kun itsestä huolehtiminen on niin vaikeaa? kuinkahan monta kertaa olen huomannut että taas sitä mennään.. ja aloittanut taas "alusta" .
no onneksi tilanne ei ole koskaan kovin pahaksi päässyt ;)

mutta nyt pitääkin lähteä töihin.
mukavaa päivänjatkoa sinulle :)

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Salainen jouluystävä ja ihana syksy


Vime vuonna harmittelin kun olin liian myöhään asialla, mutta tällä kertaa olin ajoissa asialla ja pääsin yhdeksi joulureen Salaiseksi jouluystäväksi. 

Ensimmäinen joulupaketti tuli perjantaina minua ilahduttamaan.


Ihania "pitsireunaisia" tuikkuja ja iihana tuunattu jouluinen vihko.
Ja mikä maistuukaan paremmalta iltahämärässä kuin lämmin kaakao? 
Vielä en ole joululauluja laittanut soimaan, mutta ihan pian! ;)  CD oli kyllä ihana ylläri. Tulee varmasti kovaan käyttöön :)

Mahtavaa miten salainen joulystävä on osannut tehdä minulle juuri minun näköisen paketin, vaikka ei edes tunne minua. kai..?? :D
rakastan pitsiä, kynttilöitä, suklaata ja tuo itsetehty vihko on niin kaunis <3

iso iso kiitos siis sinulle salainen jouluystävä!
tämä oli napakymppi, KIITOS!


 Sain tämän ihanan käsintehdyn kynttilän rakkaalta ysävältä. 
Kynttilät kyllä piristävät niin paljon pimeitä iltoja..


Eilen oli kyllä aivan upea auringonlasku. Haravoimme ulkona ja sytyttelimme hämärtyessä ulos kynttilöitä.

 








Vielä olisi pihalla siivottavaa talven varalle..
ja polttopuita pilkkomatta. 
Onneksi on vapaa viikonloppu. Saa ehkä jotain aikaiseksikin.

Ensiviikolla onkin syysloma. 
Itsellä toki on töitä loppuviikolla, mutta alkuviikko on vapaata :)
Kivoja vieraitakin on tiedossa.

mutta nyt alkaa piirretyt olla lopuillaan, joten kone kiinni ;)

Mukavaa sunnuntaita!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tähtityyny


Käväisin perjantaina käsityömessuilla ja sain sieltä monta uutta ideaa ja paljon inspiraatiota.
Matonkuteita tuli ostettua ja heti tämä ihana turkoosi sai "kyytiä" ;)

Lapset sai taas uuden istuintyynyn. Mies kyllä tuumasi, että eiköhän noita tyynyjä ole jo tarpeeksi..


Ahkerana olisin ommellut tyynyn suojaksi kankaan.
On vain niin työlästä kaivaa se kone kaapin päältä esiin ja se sotku... 
Kun mulla ei edelleenkään ole muuta paikkaa ommella kuin keittiön pöytä.
saa siis kelvata näin :)

Leppoisa viikonloppu jatkuu ystävien seurassa.
Ihan parasta <3

Mukavaa sunnuntaita myös sinulle!