sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Iso paperinarupallo

Paperinarupallot ovat nyt kovasti "muodissa" ja itsekin olen niitä väsäillyt. 
Ongelmana monille tuntuu olevan pyöreiden ilmapallojen löytyminen. Pikkupalloja ostin käsityömessuilta, mutta niitä löytynee myös askartelukaupoista.  
Näihin isoihin papernaruihin voi käyttää ihan hyvin myös tavallista rantapalloa. 
Rantapallon päälle laitoin kelmua, että irrottaminen olisi helpompaa. Pallon tyhjentäminen voi olla haasteellista, ellei halua rikkoa palloa. Itse käytin pumpun suutinta tyhjentämiseen ja lisäksi kiersin pallon ympärille narua kahdessa erässä. Näin jäi isompi reikä pallon poistamista varten. Annoin ensimmäisen erän kuivua rauhassa pari päivää ja sen jälkeen vasta poistin pallon. Sitten kiersin pallon ympärille vielä lisää narua. 
Narut kastelin ennen kiertämistä liima-vesiseoksessa. Vettä käytin 0,5dl ja liimaa saman verran. 


Nämä pallot on kyllä kivoja niin pöydällä kuin kattovalaisimen varjostimenakin.




On aina kiva antaa lahjaksi jotain itsetehtyä. Varsinkin sellaiseen osoitteeseen missä sitä arvostetaan.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulu rakkaiden keskellä

Ihana, ihana joulu takana päin...

Kyllä on vatsa täynnä ihania jouluisia ruokia ja herkkuja.. 
joulu oli yhtä naurua ja touhua..
saunomista ja pelaamista
ja ah.. ne kaikki kynttilät ja joulun erilaiset tuoksut.
ja se LUMI! ja revontulet.

..mutta parasta oli ne ihmiset.
En voisi enempää toivoa.
On mulla vain ihan mielettömän upea perhe, sukulaiset ja ystävät.















Nyt ei ehdi muuta, puhukoot kuvat puolestaan. 

maanantai 22. joulukuuta 2014

Perheenlisäystä

Meidän perhe on vihdoin kasvanut!
Haimme viime lauantaina tämän ihanan pikkuisen Pipsa-neidin kotiin.
Tästä hetkestä olemme unelmoineet jo vuosia.
Kauan aikaa olemme odottaneet sopivaa hetkeä tälle uudelle perheenjäsenelle ja nyt vihdoin se koitti. 
Tämä on just sopiva aika. 
Rotua olemme myös tarkoin miettineet ja eri vaihtoehtoja on punnittu ja punnittu..joka suunnalta.

ja nyt meillä on oma pieni parsonrussellinterrieri.

Tämä pieni tehopakkaus kiehnää nytkin sylissä ja yrittää syödä läppäriä ;)
Pikku tuholainen ei ole kuitenkaan tainnut päästä vielä edes alkuun. Mitähän kaikkea jännää neiti keksiikään! Nähtäväksi jää :) Iloa se on kuitenkin jo tuonut niin paljon, etten osannut siihen edes varautua. Vaikka kuvittelin niin tehneeni...



Pipsa on sulattanut meidän kaikkien sydämet, täysin.
Tai no... ainakin melkein ;)
Vanhus vielä sulattelee asiaa, mutta häntäkin on jo vähän heilunut.
Olikohan se vahinko?


Toivottavasti tämä neiti oppii hyväksi jälkikoiraksi. Saisi mies hyvän kaverin Vapepan toimintaan.
Nythän on ensimmäinen Parson päässyt myös poliisikoiraksi, erikoistuen raha- ja huume-etsintään.


Aika sopeva vai mitä?


lauantai 13. joulukuuta 2014

Joulukortit


Joulukortit lähtivät viikolla matkaan. Hetken jo ajattelin, että en lähetä kortteja ollenkaan.
Sitten ajattelin, että josko ostaisin kortit. Olisi paljon helpompaa, nopeampaa.
Aina olen tehnyt kortit itse, mutta nyt pää löi täysin tyhjää..
ei sitten idean ideaa...
Selailin nettiä, ei apua..
Lopulta kuitenkin löysin itseni askartelemasta kortteja.
Mallin olin nähnyt jälleen kerran pinterestin ihmeellisessä maailmassa.
Korteista tuli kyllä melkein viime vuoden kopio.
...mutta joulukuuset on niin kivoja ;)






Nyt ei syntynyt mitään kaunokaisia.
Taidan harkita ensi vuonna kuvakorttia.
Siinäkin tulee aina vastaan aika. Herään tähän kortti asiaan aina niin viimetipassa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Pipareiden koristelua

Vapaapäivä!
Seuraava sellainen onkin ensi viikon perjantaina. Tähän työputkeen mahtuu vielä yksi 14h työvuorokin.
Tuntuu tässä vaiheessa aika ahdistavalta, mutta kyllä sen jaksaa kun tietää, että sen jälkeen onkin mooonta vapaapäivää. Kerrankin olen siis joulun kokonaan kotona, IHAN PARASTA!
ja kaiken kruunaa uusi perheenjäsen, joka haetaan ensi viikolla :)


Jouluisia touhuilujakin ollaan ehditty vähän tehdä.
Nämä karkkitangot toki ollaan tehty jo viime vuonna cernit-massasta.
Laitettiin karkkitangot esille tällä kertaa oikein ikkunapaikalle. Osan laitan koristamaan joulupaketteja.

Pipareita ollaan kuitenkin koristeltu koko porukalla. Noh, isi taisi keskittyä vain syömiseen ;) Tontuakin muistettiin ja vietiin yksi ulos, kirjeiden kera.





Melkein väitän, että enemmän näitä srösseleitä löytyi kuitenkin pöydän alta :D

torstai 11. joulukuuta 2014

Rautalankaenkelit

Rautalanka on tosi kiva materiaali askarteluun.
Tänään yks kaks väsäsin muutaman enkelin samalla kun katsoin juniorin kanssa piirrettyjä.
Pitää kokeilla tehdä näitä vielä vähän paksummastakin rautalangasta.






Mielikuvitus on vain rajana, helmien avulla näistä tulisi vielä kauniimpia, mutta tykkään kyllä näistä näinkin.
Kiva saada joulukuuseen aina jotain uutta ja itsetehtyä.
Yritetään luoda joulutunnelmaa edes täällä sisällä. Ulkona on mahdottomuus päästä joulutunnelmaan, varsinkaan valoisaan aikaan. Tässä kohtaa voisi siis olla tyytyväinen, kun sitä aikaa ei montaa tuntia vuorokaudessa ole. 

Ulkona jatkuu vain siis kurakelit ja herra 6-veen ulkohousutkin on taas rikki...
Mistä ihme materiaalista ne housut pitäisi olla, että ne kestää tämän Suomen talven?
Ei auta kun laittaa paikkaa ja hankkia taas uudet housut. 
Jos joku tietää mitkä housut kestää kovempaakin kulutusta, niin otan tiedon mielelläni vastaan.

Nyt pyörittelemään sämpylöitä, itse tehty hernekeitto alkaa pikkuhiljaa olla valmista :)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Hohtokeilausta lasten kanssa ja joulukuusi haettuna


Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa keilaamassa lasten kanssa. Eikä pelkästään kolmen oman, vaan lapsia oli 12. Nuorimmat 3-vuotiaita ja isoimmat 13-vuotiaita.
Onneksi aikuisia oli mukana lähes yhtä monta. Vietimme siis perinteisiä pikkujouluja minun äidin puolen suvun kanssa.
Ensin syötiin tätini luona vatsat täyteen hyvää ruokaa ja herkkuja ja sitten mentiin keilaamaan.
Niin vain teki 10-vuotiaat tytötkin täyskaatoja, eikä meidän neitikään ole koskaan ollut keilaamassa. 

Tämä kuva oli mielestäni aika hauska, vaikka onkin pahasti tärähtänyt.



Pienemmätkin teki loistavia tuloksia tämän telineen avulla ja ihan ilman telinettänkin. 



Pitää ehdottomasti mennä pian uudelleen keilaamaan. Lapset tykkäsivät hurjasti ja jaksoivat koko tunnin olla innolla mukana. Toki kävivät vuorojen välissä leikkimässä leikkikulmauksessa, mutta juosten tulivat aina omalla vuorollaan näyttämään meille aikuisille kuinka homma hoidetaan :)

Joulukuusikin haettiin samalla suvun metsästä. Komia kuusi onkin. Ensiviikolla nostetaan se kyllä jo sisälle! 


Kuusenhakukeli oli jälleen... mitenköhän sen nyt sanoisi... kosteahko, 
mutta ei annettu latistaa tunnelmaa!


Taitaa olla valkoinen joulu haave vain.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Joulun tuoksu kiireen keskellä


Takana on kaksi kiireistä viikkoa. Tuntuu että joka hetki on aikataulutettu ja sitä vain painaa paikasta toiseen. Päässä pyörii seuraavien minuuttien, tuntien ja päivien aikataulu.
Vuorotyön sovittaminen kolmelapsisessa perheessä voi olla välillä todella haasteellista. Onneksi meillä vain minä teen vuorotyötä ja onneksi mieheni huolehtii paremmin kuin hyvin oman osansa. Silti tuntuu että ei millään ehdi joka paikkaan. 
Eikä asiaa auta yhtään se, että koulusta ilmoitetaan viikkoa ennen milloin on joulujuhla. 
Meillä oli nyt onneksi hyvä tuuri, ei tarvinnut vaihtaa vuoroa. Se vuoronvaihtokaan ei aina niin vain onnistu, varsinkaan lyhyellä varoitusajalla. Kumpa siellä koulussakin joskus muistettaisiin, että kaikki ihmiset eivät ole päivätyössä.

Vielä pitää jaksaa tätä rumbaa pari viikkoa, josta osan aikaa olen yksin lasten kanssa. Sitten onneksi helpottaa ja mullakin on pitkät vapaat! 

Kaiken kiireen keskellä viikolla saatiin onneksi kahden ystävän kanssa treffit järjestettyä. Uskomatonta miten paljon ystäviltä saa hyvää energiaa. 
Vaikka vaatiikin paljon järjestelyjä, että tapaaminen on ylipäätään mahdollista, on se todellakin sen arvoista! Olisi tämäkin viikko ollut paljon ankeampi ilman kahta rakasta ystävääni. 
Toivat vielä tullessaan ihania joulukukkia. 



Ystävien mukana meille tuli jouluntuoksu ja tänään vielä lasten kanssa tehtiin pipareita. 
Tuoksun perusteella ei voi erehtyä, mikä juhla on tulossa. Piparin tuoksu leijailee pehmeästi ympäri taloa ja väliin nenään tulee hyasintin ihana tuoksahdus. 
Niinkuin ystävilläkin, tuoksuillakin on uskomaton vaikutus ihmiseen. 
Rentouttaa kummasti kaiken kiireen keskellä. 
Muistaa pysähtyä tähän hetkeen..



Nyt ei auta kuin mennä tekemään vielä hetkeksi joulusiivoja. 
Illalla voikin ottaa rennosti ja katsoa itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa.

Tätä tuskin kukaan veteraani lukee, mutta nöyrimmät kiitokset heille, joiden ansiosta juhlaa saamme viettää. Saan työni puolesta onneksi kiittää joitain heistä ihan kasvotusten. 

Hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!

maanantai 1. joulukuuta 2014

SOblogit ja GLO Interior

Nyt on kyllä ihan sanat hukassa, niin innoissani olen. Vihdoinkin saan paljastaa suuren salaisuuden jota olen piilotellut, muutaman muun kanssa.

Alkusyksystä tapasin ensimmäistä kertaa muutamia ihania eteläpohjalaisia bloggaajia. Ajatuksena oli kehitellä yhteistä toimintaa ja meitä eteläpohjalaisia bloggaajia saman nimen alle.
Ihan käsittämättömän hienoa, että nyt se on vihdoin totta.  En malta odottaa mitä kaikkea mahtavaa saammekaan yhdessä aikaan ja millaisia tempauksia kehittelemme!

SOblogit nimen alta siis löytyy joukko eteläpohjalaisia blogeja.
Saman nimen alta on helppo seurata mitä täällä Etelä-Pohjanmaalla oikein tapahtuu :)

Nimi tulee sanoista South Ostrobothnia eli Etelä-Pohjanmaa.
SOblogeissa mukana olevat blogit tunnistaa blogien sivuilla olevasta logosta. Julkaisemalla blogipostauksia saman nimen alla blogit haluavat kannustaa eteläpohjalaisia seuraamaan ja tutustumaan oman alueensa blogeihin.

Mukana SOblogeissa ovat blogit: Aarteita By KEY, Elämää Sinisalossa, Hannatic, Kanivinossa, Keltainen keinutuoli, Kurpitsavilla, Mari H, Metsolassa, Miia-Rebekka, Niittylän Lapset, Päärynäpuun alla, Suvikukkasia, Taidetekstaamo, Usva ja Villa Bohemian. 

SOblogien postauksia pääsee helpoiten lukemaan facebookin kautta tykkäämällä SOblogeista siellä. SOblogien yhteisblogiin pääset tästä

Viime viikolla GLO Interior järjesti meille ensimmäisen blogi-iltaman liikkeessään Seinäjoella.
Siitä on jo aikaa kun olen kyseisessä putiikissa käynyt ja mistä olenkaan jäänyt paitsi!
Käyn keskustassa ihan liian harvoin!
Ilta oli ihan mahtava. Ihania naisia kaiken ihanan keskellä! Tätä lisää :D










Jotain pientä kivaa tarttui mukaan. Yllä olevaa kynttilänjalkaa ihastelin, mutta kauppaan se oli kyllä jätettävä. Nyt alkaa olla hyllyt ja kaapit ihan täynnä kynttilänjalkoja ja lyhtyjä. Pitää pian hankkia se kirpparipaikka niin saa hakia uusia tilalle ;)


Tämä Rautalanka-kattovalaisin oli ihan mielettömän upea. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä!


kiltti kiltti joulupukki...
;)