sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Synttärikemut

Taas on se aika vuodesta, kun meillä vietetään kaikkien kolmen lapsen synttäreitä.
On kiva suunnitella synttäreitä ja miettiä mitä laittaisi tarjolle. Nyt kun lapset on jo vähän isompia niin toteutuskin onnistuu vähän helpommin. Muistan vieläkin, kuinka neljä vuotta sitten nuorin oli vasta syntynyt ja jo pelkästään munavoin tekeminen kesti kaksi tuntia... 
Nyt sain jo melko rauhassa keskittyä leipomiseen kun muut taas tekivät jotain muuta. Leipominen on sitten niin kivaa!

Eilen siis juhlittiin, huonosta säästä huolimatta, kesäisillä herkuilla. 



Tarjolla oli valkosuklaa-marenkikakkua
(Ohje löytyy täältä.)
Vahtokarkkitikkareita, popcornia....


 mozzarellasalaattia, perunasalaattia, lihapullia, patonkia, yrttilevitettä, olutlevitettä, piparjuuripistaasilevitettä, vuohenjuustolevitettä ja vuohenjuustotaateleita (superhyviä)...

Vuohenjuustotaatelien ohje:

Pehmeää vuohenjuustoa 200g (ei siis sitä kuorellista)
ruohosipulia 
n. 2 valkosipulin kynttä

Muusaa juusto ja lisää siihen sipulit jo edellisenä päivänä. 
Laita nokare taatelin sisälle/päälle ja nauti.

Näitä teen taatusti joskus illanistujaisiin. Sopii hyvin esim. juustopöytään. 


 sekä täytettyämaustekakkua, oreo-keksejä (neiti 11.veen vaatimus)


omarleivoksia ja "pinjata"-kakkua. 


Lapset tykkäsivät tästä pienestä yllätyksestä kakun sisällä :) ja itsekin pääsin koemaistamaan kakkua ennen tarjolle laittoa ;) Täytekakut kun ei kuulu mun vahvuuksiin, se kostuttaminen on ihan hirveän vaikeaa. Aina tulee kostutettua liikaa tai liian vähän. Eiköhän sekin taito tule kuitenkin joskus opittua...


Lapset olivat ikionnellisia kivasta päivästä. Sai herkutella yllin kyllin ja kävi kivoja vieraita. 
ja lahjat ne vasta kivoja olikin ;) 




Oli kyllä niin kiva päivä. Ei paljon huono sää edes haitannut.
Tänään otetaankin sitten rennosti omalla väellä ja leikitään uusilla leluilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi :)