perjantai 6. marraskuuta 2015

Virkatut tontun tossut +ohje

Jo viime vuonna haaveilin joulu-tossuista ja yritinkin sellaisia tehdä huovuttamalla. Yritys kuitenkin epäonnistui ja joutuivat mokomat kaatopaikalle. 
Nyt päätin kuitenkin kokeilla toista tekniikkaa.

Muutaman kokeilun jälkeen löysin viimein melko sopivan mallin. Hieman vaatii tämäkin hienosäätöä. Jos joku innostuu kokeilemaan näillä mun ohjeilla niin otan mielellään parannus ehdotuksia vastaan!



Ensin tehdään tossujen alaosa.
Tee 33+2 ketjusilmukkaa, käännä työ ja tee 33 pylväs silmukkaa + 2 ketjusilmukkaa ja käännä taas työ.
Jatka näin kunnes päkiä peittyy. Kavennukset on hyvä aloittaa samasta kohtaa, mistä varpaat alkaa. 
Kuvion toteutin siten, että jätin molemmille reunoille kaksi harmaata silmukkaa, 4 punaista + 1 harmaa silmukka. Toisella kierroksella tein pitkiä pylväitä  (2harmaata, 1 punainen, 2harmaata ja 1 punainen jne..) ja kolmannella pylväs silmukoita (1punainen, 2harmaata, 3 punaista, 2 harmaata jne..) 4 ja 5 kierros kiinteitä silmukoita harmaalla ja sitten aloitin alusta. 








Käytin ylläolevassa kuvassa eriväristä lankaa, että erottuisi kuvasta paremmin. Kannattaa kuitenkin käyttää samanväristä lankaa, ettei erotu joukosta. 






Varresta tulee paljon ryhdikkäämpi kun sen taittaa kaksinkerroin. 
Pyöritin vielä nyörit ja pujottelin ne nilkan kohdalle ja viimeistelin tossut tekemällä tupsun tossun päähän.


"Hiljaa hiipii joukko varpahillaan...."

5 kommenttia:

Kiitos viestistäsi :)